Kurssikeskus Keski-Suomessa ja Suomen teologinen opisto Tampereella palvelevat niin lyhytkurssitoiminnan kuin tutkintoon tähtäävän teologisen koulutuksen saralla.
Pääosassa ovat aina paikalliset seurakunnat. Seurakunnissa vapaakirkollisuus jalkautuu suomalaisen elämänmenon keskelle. Eri kokoiset seurakunnat toteuttavat tarkoitustaan itsenäisesti niissä puitteissa, joissa ne sijaitsevat. Seurakuntien koko vaihtelee parin pienryhmän kokoisesta aina tuhanteen jäseneen saakka. Palkattua henkilökuntaa on vähän, sillä maallikkoliikkeenä toiminta lepää seurakuntalaisten varassa. Se mahdollistaa aktiivisen osallistumisen ja toisaalta myös sen, että toiminnan sisältö kumpuaa jäsenten ja ympäröivän yhteisön tarpeista. Vuoden 2020 kokonaisjäsenmäärä oli noin15900.
Vapaakirkollisuus korostaa henkilökohtaista uskoa Kristukseen ja halua elää hänen seuraajanaan muuttuvassa maailmassa. Usko Vapahtajaan suo meille omakohtaisen suhteen taivaalliseen Isään ja vapauttaa antautumaan elämälle sen koko rikkaudessaan. Evankeliumi on ilosanoma: uskomalla Jeesukseen saamme syntimme anteeksi ja opimme tuntemaan Jumalan henkilökohtaisella tasolla. Se on elämänpituinen prosessi, jonka voimme seurakunnissa jakaa toisten kanssa.
Uskomme Jumalan ilmoittaneen itsensä niin luomakunnassa ja historiassa, kuin aivan erityisesti Poikansa Jeesuksen kautta. Jumalan ilmoitus on välitetty meille Raamatussa. Sen tekstien äärellä aikojen kuluessa koeteltu periaate on edelleenkin toimiva: kristillisen uskon ydintotuuksissa vallitkoon yksimielisyys, tulkinnanvaraisissa asioissa annamme toisillemme vapauden etsiä ja kysellä, kulttuuriin liittyvissä ilmaisuissa ja tavoissa annamme rakkauden hallita.
Vapaakirkollisuuteen on aina kuulunut toiminta kristillisen vakaumuksen puolesta. Se merkitsee vaikuttamista yhteiskuntaan ja ympäristöön, jossa elämme. Kristillinen maailmankatsomus on ollut synnyttämässä ihmisoikeuksia kunnioittavaa ja oikeudenmukaisuuteen pyrkivää yhteiskuntaa. Se on ollut luomassa ja toteuttamassa toimintaa, joka etsii vähäosaisten ja syrjäytyneiden huomioimista. Tällaisesta Vapaakirkonkin historia – ja toivottavasti yhä enemmän nykypäivä – kertoo. Vapaakirkollisuus ei tahdo olla jonkinlainen herätyskristillisyyden ghetto, jonka mielenkiinto lähimmäisiin päättyy siihen, jos he eivät tee uskonratkaisua! Jokainen ihminen on Jumala luomana arvokas ja tärkeä.
Vapaakirkko tekee mielellään yhteistyötä muiden kristillisten kirkkojen ja tahojen kanssa. Alun perin ”allianssihenkisyytenä” tunnettu piirre on edelleen vahva. Kristuksen itsensä rukous seuraajiensa osalle, ”että he yhtä olisivat”, on kaikunut vapaakirkollisissa jumalanpalveluksissa ja pienryhmissä. Yhdessä etsitään käytännön tapoja sen toteutumiseksi.
Paras tapa tutustua Vapaakirkkoon on tulla kylään! Kaikkien vapaaseurakuntien toiminta on avointa ja kuka tahansa voi vapaasti osallistua seurakuntien tilaisuuksiin ja toimintaan.
Lähde www.svk.fi
Seurakunnan historia
Tampereen, kuten koko maan vapaakirkollinen herätysliike syntyi toisaalta Suomen luterilaisen kirkon sisäisestä tilasta johtuen, toisaalta Ruotsista ja Brittein saarilta tulleiden vaikutteiden johdosta.
Syyskuussa 1879 piti englantilainen lordi Radstock herätyssaarnoja Helsingissä 11 päivän ajan. Vuonna 1884 saapui seuraava englantilainen saarnamies Suomeen. Hän oli lakimies R. Radcliffe. Hän saarnasi myös Tampereella 10 päivän ajan mm. Aleksanterin kirkossa. Näissä kokouksissa oli tulkkina ylioppilas Antti Mäkinen, yksi Tampereen seurakunnan alullepanijoista.
Toinen kehityskulku liittyy kauppias Carl Josef Hildéniin. Hän kohtasi 1869 Visbyssä ruotsalaisen saarnamiehen P.P. Waldenströmin ja tuli uskoon. Tästä seurasi mm. se, että Hildén rakennutti Puutarhakadulle omistamaansa suolamakasiiniin rukoushuoneen 1884. Tämä rukoushuone paloi tammikuussa 1888. Hildén rakensi uuden rukoushuoneen palaneen tilalle samana vuonna.
Hildén kutsui Tampereen vapaaseurakunnan johtoon aluksi syksyllä 1884 ylioppilas Mäkisen, joka kieltäytyi ja sitten teologian ylioppilaan Hjalmar Braxénin. Braxén aloitti seurakunnan johtajana vuoden 1885 alusta. Tampereen vapaaseurakunnallisen toiminnan katsotaan alkaneen vuonna 1884.
Vuonna 1886 suoritti Braxén Tampereen ensimmäiset baptistiset kasteet. Tämä aiheutti kuohuntaa luterilaisessa kirkossa. Hildén katkaisi suhteensa Braxéniin. Seurauksena oli, että Braxén muutti vuodeksi Englantiin.
Vuonna 1887 joulun jälkeen Braxén palasi takaisin Tampereelle ja suhteet Hildéniin korjaantuivat. Antti Mäkinen perusti Suomen Viikkolehden, joka ilmestyy tänäkin päivänä. Näytenumero ilmestyi joulukuussa 1887.
Vapaakirkollisuus oli aluksi hyvin alianssihenkistä. Suuri alianssikokus pidettiin Tampereella 1886. Seuraukset eivät olleet toivotut vaan päinvastaiset: vapaakirkollisuuden ja luterilaisen kirkon välille syntyi paha juopa.
Vuonna 1889 allekirjoitettiin Helsingissä vapaakirkollinen julistus. Siinä perustettiin Suomen Vapaa Lähetys. Vapaa Lähetys määriteltiin aluksi luterilaisen kirkon sisälähetysseuraksi. Kuitenkin jo vuonna 1891 Vapaa Lähetys lähetti Suomen ensimmäisen lähetin Kiinaan. Hän oli Agnes Meyer. Ensimmäinen tamperelainen lähetti oli Vilho Grönlund. Hän lähti Kiinaan 1897.
Vapaakirkollinen liike joutui 1890-luvulla vaikeaan sisäiseen skismaan. Liikkeen sisälle syntyi lakihenkinen ”synnittömyysliike” johtajinaan Väinö Stenbäck ja Axel Skutnabb. Osa seurakunnan jäsenistä lähti ”synnittömien” matkaan.
Hjalmar Braxén jätti seurakunnan vuonna 1904. Hän kuoli 1909. Braxénin seuraajaksi tuli Eskil Renfors. Braxén oli seurakunnan johdossa 20 vuotta. Samoin oli Renfors. Renforsin seuraajana seurakunnan johdossa oli Kaarlo Waismaa 28 vuotta. Vuoden 1947 jälkeen ovat johtajat vaihtuneet alkuaikoja tiheämmin. William Rimmi oli johtajana 1948 – 1959, Hugo Kauri vain vuoden 1959 – 1960, Matti Lintinen 1960 – 1966, Tuomas Jäntti 1966 – 1974, Lauri Niemelä 1974 – 1984, Simo Lintinen 1984 – 1990, Usko Piikkilä 1990 – 2000, Ari Männistö 2000 – 2002, Kari Kähäri 2002 – 2018 ja Antti Hietamäki 2018 – .
Tampereen vapaaseurakunta järjesti 1900-luvun alussa saarnaajakoulutusta. Samoin oli piirilähetystyö erittäin vilkasta. Muita toimintamuotoja olivat nuorisotoiminta, lapsityö, pyhäkoulut sekä kuorotoiminta. Myös partiotoiminta on seurakunnassa ollut vilkasta lähes koko seurakunnan olemassaolon ajan. Seurakunnan tunnettuja saarnaajia olivat mm. William ja Eeli Jokinen, Vilho Rantanen, Jalmari Raitio, Abraham Terävä ja Onni Pönniäinen.
Vuonna 1918 seurakunta koki muun Tampereen tavoin kovia. Rukoushuone oli aluksi pakopaikkana ja lopuksi vankilana. Sodan tuhoja korjattiin seuraavana vuonna.
Vuonna 1923 säädettiin Suomeen uskonnonvapauslaki. Lain myötä syntyi Suomen Vapaakirkko. Hieman myöhemmin muutettiin Tampereen seurakunnan nimi Tampereen Vapaakirkkoseurakunnaksi.
Nykyinen kirkkorakennus rakennettiin vuosina 1953 ja 1954. Samalla vanha Hildénin rukoushuone purettiin.
Seurakunnan jäsenmäärä on kasvanut koko olemassaolon ajan tasaisesti. Braxénin aikana vuonna 1885 seurakunnassa oli 27 jäsentä. Tänä päivänä seurakunnassa on varsinaisia jäseniä yli 900 ja lähes 500 perhejäsentä.
Tunnustuksessaan Suomen Vapaakirkko korostaa Raamatun auktoriteettia, apostolista uskontunnustusta sekä jokaisen jäsenen henkilökohtaista uskoa Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan.
Tapio Kangasniemi
Lähetystyön historia
Vapaakirkollisen lähetystyön lasketaan alkaneen vuonna 1890. Silloin Agnes Meyer lähti Kiinaan, Kiinan Sisämaanlähetyksen palvelukseen. Hän oli ensimmäinen suomalainen lähetystyöntekijä Aasiassa ja samalla ensimmäinen maassamme lähetystyöhön vihitty nainen.
Himalajanlähetyksen ensimmäisen lähetin, viipurilaisen Sigrid Gahmbergin matkaansiunaaminen Tampereella v. 1895 avasi uusia ulottuvuuksia. Sigridin päämäärä oli Kiina, mutta lähetysjohtaja Fransonin raamattukursseilla hänelle valkeni Tiibetin ja Himalajan vuoristokansojen hengellinen hätätilanne. Hän lähti Bhutaniin. Siltä matkalta hän ei koskaan palannut kotimaahan, mutta Tamperelaisten sydämeen syttyi tähän päivään asti hehkunut tuli ja rakkaus Himalajan vuoristovaltioiden evankelioimiseen.
Marraskuussa 1923 Tampereen Vapaakirkossa jälleen juhlittiin. Seurakunnan uuttera jäsen Siiri Aaltola (1880-1937) ja hämeenlinnalainen opettaja Hanna Juureva eroitettiin lähetystyöhön. Hän palveli Sikkimissä, tavaten mm. kenraali Mannerheimin. Vaikka hänen työaikansa jäi sairastumisen takia lyhyeksi, hän kiersi kotimaassa ahkerasti puhumassa lähetystyöstä. Hänen havainnollinen esitystapansa antoi lähetysasiain tiedottamiselle uuden suunnan.
Monen tamperelaisen mieliin jäi vuonna 1937 Finlaysonin kirkossa lähetyskentälle siunaamat neljä uutta lähetystyöntekijää, Elli Mäkelä, Astrid Virtanen, Arnold Hyttinen ja Arthur Pylkkänen. Sodan varjon alla Tampereella rukoiltiin lakkaamatta Himalajan lähettien puolesta. Lähetysinnostus oli suuri, ja alkuun päästyään työ kasvoi nopeasti. Kiinaan lähetettiin useita lähettejä, ja yhteistyö Kiinan Sisämaanlähetyksen kanssa jatkui vuoteen 1951 asti.
Vuonna 1955 työhön Kongoon siunattiin Laina Vaismaa, Vappu Rautamäki Himalajalle. Kongosta palattuaan vuonna 1963 Laina Vaismaa lähetettiin Kirsti Kormun kanssa Nepaliin. Nepalin työ laajeni nopeasti. Elsa ja Urho Räsänen matkustivat Nepaliin seurakunnan nimikkolähetteinä vuonna 1971. Siellä palveli kaksi kautta myös Seppo ja Annikki Kostamo.
Lähde: Seurakunnan 100-vuotishistoriikistä. Tiivistelmä Vappu Rautamäen kirjoituksesta.