Keitä olemme

Infoa seurakunnasta

Mikä Vapaakirkko oikein on?

Suomen Vapaakirkko on Suomessa syntynyt herätysliike. Se on vaikuttanut maassamme jo yli 130 vuotta. Luterilaisen kirkon piiristä itsenäistynyt kirkkokunta vaikuttaa sadan seurakuntansa kautta ympäri maata. Lähetys- ja kehitysyhteistyöprojektit puolestaan ulottuvat eri puolille maailmaa. Lähimmäisiä palvellaan muun muassa monipuolisen diakoniatyön ja lapsi- ja nuorisotyön avulla.

Tampereen seurakunnan juuret

Tampereen, kuten koko maan vapaakirkollinen herätysliike syntyi toisaalta Suomen luterilaisen kirkon sisäisestä tilasta johtuen, toisaalta Ruotsista ja Brittein saarilta tulleiden vaikutteiden johdosta. Syyskuussa 1879 piti englantilainen lordi Radstock herätyssaarnoja Helsingissä 11 päivän ajan. Vuonna 1884 saapui seuraava englantilainen saarnamies Suomeen. Hän oli lakimies R. Radcliffe. Hän saarnasi myös Tampereella 10 päivän ajan mm. Aleksanterin kirkossa. Näissä kokouksissa oli tulkkina ylioppilas Antti Mäkinen, yksi Tampereen seurakunnan alullepanijoista.

Mitä uskoontulo tarkoittaa?

Ilman Jumalaa elämästä puuttuu jotain olennaista, eikä elämän perimmäinen tarkoitus täyty. Uskoontulo tarkoittaa uudestisyntymistä Jumalan lapseksi. Ilman uudestisyntymistä ei voi pelastua synnin rangaistukselta. Kun uskot Jeesukseen ja otat Hänet vastaan pelastajanasi, saat syntisi anteeksi ja synnyt uudesti Jumalan lapseksi. Jeesus kuvaa sitä tapahtumaa Johanneksen evakeliumissa luvussa 3 ja jakeessa 5:

Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. 6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. 7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

Pyydä Jeesukselta syntisi anteeksi ja anna Hänen tulla elämäsi Herraksi. Uudestisyntyminen on täysin Jumalan lahja, eikä se vaadi omaa yritystäsi tulla paremmaksi ihmiseksi. Riittää, että uskot ja otat tämän lahjan vastaan.

Miksi tarvitaan Jeesusta? Eikö usko Jumalaan riitä?

Vaikka uskoisit Jumalaan ja sinulla olisi Raamatun mukaisia hyviä arvoja ja eläisit hyvää elämää, ilman Jeesusta ei ole Raamatun tarkoittamaa pelastavaa uskoa.

Jeesus on ainoa vastaus ihmisen syntiongelmaan Jumalan edessä. Jumala haluaa rakkaudessaan pelastaa ihmisen, mutta ihmiskunnan tottelemattomuus Jumalan tahdolle estää yhteyden häneen. Jeesus, Jumalan poika, tuli vapaaehtoisesti  maailmaan kuolemaan meidän syntiemme edestä, jotta saamme uuden yhteyden Jumalaan.

”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Johanneksen evankeliumi 3:16