Lasten, varhaisnuorten ja lapsiperheiden toiminta
Usko Jeesukseen on turvallinen pohja elämälle jo pienestä pitäen. Lapset eivät ole vain huomisen, vaan tämän päivän seurakuntaa. Haluamme varustaa ja valtuuttaa lapset elämään uskoaan todeksi. Kysymyksille ja ihmettelylle annetaan tilaa. Haluamme seurakuntana osallistua lasten kristilliseen kasvatukseen yhdessä perheiden kanssa ja perheitä tukien. Suuri osa lasten ja perheiden toiminnasta toteutetaan vapaaehtoisvoimin.
0-13-vuotiaiden suomenkielistä toimintaa koordinoi lapsi- ja varhaisnuorisotyöntekijä Laura Hiekkanen. laura.hiekkanen(a)svk.fi / 0406512451
Otsikoita klikkaamalla sinut ohjataan eteenpäin.
Lapsi-varkkityön ajankohtaiset asiat ja kuulumiset kerrotaan kuukausittain ilmestyvässä uutiskirjeessä, jonka voi tilata omaan sähköpostiin tästä.
Pyhäkoulut 3-13-vuotiaille kokoontuvat ikäryhmittäin sunnuntaisin jumalanpalveluksen yhteydessä. Pyhäkoulut kokoontuvat syysloman ja talviloman aikaan, mutta ovat tauolla heinäkuussa sekä joululomalla.
Tällä sivulla esitellään viikkotoimintaa, lähiötalon avoin iltapäiväkerho, harrastusryhmiä, partio, jippii-kuoro, puuhapäiviä, yökirkkoja, retkiä ym. Osa koululaisten sivulla esitellystä toiminnasta sopii myös nuoremmille ja koko perheelle. Viikkotoiminta on kesällä tauolla.
Perhekerhot pikkulapsiperheille kokoontuvat aamupäivissä tiistaisin Vapaakirkolla ja torstaisin Ikurin lähiötalolla. Oma ilta yksinhuoltajaäideille lapsineen järjestetään Vapaakirkolla joka toinen maanantai. Kesällä tauko.
Seurakuntamme omistama päiväkoti Sairaalankadulla toimii yhteiskristilliseltä pohjalta. Toimintaa ohjaa valtakunnallinen ja Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma sekä kristillinen arvopohjamme. Kullannuppu tarjoaa laadukasta varhaiskasvatusta 1-5-vuotiaille lapsille.
Tästä artikkelista selviää mm. mistä pääsee kirkkoon lastenvaunujen kanssa, missä voin vaihtaa vaipan ja millaisia lastentiloja kirkolla on.
Kesäleiri kouluikäisille lapsille Tampereen kristillisellä koululla kesäkuussa 2024.
Perheiden viikonloppuleirit
Junnujen yökirkko 4.-7.-luokkalaisille 2.-3.12.2023
Vapaaehtoistyö lasten parissa
Jos olet kiinnostunut toimimaan vapaaehtoisena lasten ja varkkien parissa, ota yhteyttä Laura Hiekkaseen.
Lasten ja varhaisnuorten parissa vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille ja sitä toteuttaville järjestetään muutaman kerran vuodessa yhteinen brunssi sunnuntaina ennen jumalanpalvelusta. Brunssilla tutustut toisiin vapaaehtoisiin maittavien tarjoilujen äärellä ja kuulet ajankohtaisista asioista. Seuraava brunssi järjestetään 5.11.2023 klo 10-11 nuorisotila Holvissa. Ilmoittaudu Lauralle.